Korona ja hautajaisjärjestelyt
Hautajaisjärjestelyt poikkeusoloissa
Läheisen kuolema on aina koskettava tapahtuma. Poikkeusolotilanne synnyttää kysymyksiä ja huolta entistä enemmän. Toimistomme on tukenanne surun hetkellä. Hoidamme puolestanne kaikki hautausjärjestelyt huomioiden voimassa olevat viranomaisohjeet. Voitte aloittaa järjestelyt yhteydenotolla toimistoomme.
Mitä poikkeusolojen hautajaisjärjestelyissä tulisi huomioida?
- Lähtökohtaisesti seurakuntien toiminta jatkuu myös poikkeusoloissa. Hautaan siunaamiset on toimitettava normaalissa aikataulussa, eikä hautajaisia ole syytä lykätä.
- Viranomaisohjeistuksen mukaisesti suuria väkijoukkoja tulee välttää.
- Pienemmissä kappeleissa saattaa olla rajoituksia enimmäishenkilömäärän osalta.
- Myös haudalla on tärkeää pitää fyysistä etäisyyttä muihin osallistujiin.
- Flunssaoireisen ei pidä osallistua siunaustilaisuuteen.
- Vainajan näytöt eivät toistaiseksi ole mahdollisia.
- Erillisen muistotilaisuuden suuremmalle osallistujamäärälle voi järjestää myös myöhemmin tilanteen normalisoiduttua.
- Muut kuin lähiomaiset voivat osallistua hautajaisiin videoyhteyden välityksellä.
- On täysin hyväksyttävää tuhkata edesmennyt ja järjestää siunaustilaisuus vasta hänen uurnassa olevalle tuhkalleen poikkeusolosuhteiden päätyttyä, jolloin väki voi runsaimmin kokoontua yhteen.
Vastaamme mielellämme kaikkiin hautajaisia koskeviin kysymyksiinne.